Heipä hei.

Viimeisimmästä kirjoituksesta onkin melkein kaksi vuotta aikaa ja sitä suuremmalla syyllä on korkea aika kääntää uusi lehti elämässä. Pikku-E juoksee jo kovaa kyytiä, enkä minäkään enää ole kotiäiti. Valitettavasti vauvani on kasvanut jo isoksi pojaksi ja raportoitavaa uusista taidoista tulee harvemmin. Mutta..

Innostuin jo pikku-E:n raskausaikana uudelleen neulomisesta. Olen viimeisen vuoden aikana saanut kolme uutta kummilasta, joten neulottavaa riittää, jotta kummilapset, omat mussukat, sisarukset ja muut läheiset pysyvät lämpiminä.

Jatkossa aion siis keskittyä esittelemään aikaansaannoksiani neulerintamalla. (Kunhan ensin perehdyn kuvien lisäämiseen.) Paljon olen tässä välillä saanut aikaiseksi joten täytynee aloittaa uusi aika tuomalla seuraavassa päivityksessä näytille liuta kuvia aiemmista aikaansaannoksistani.. Matkan varrelta löytyy useat villasukat, muutamia pipoja, hiukan ompeluksia ja muuta mukavaa. Neulon harrastuksenani omaksi ja neuleen saajan iloksi. Tällä hetkellä vietän jonkin sortin villasukka kautta näin kesän kynnyksellä. Eilen sain vihdoin valmiiksi appiukon sukat (jotka joutuivat hieman odottamaan kiireellisempien kummilasten neuleiden alta) ja nyt jo on puikoilla uudet sukat.

Tällaista täältä siis löytyy jatkossa. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätämme raportin. *nauraa*

 

~Tiitu

Huh huh. Kylläpä aika on vierähtänyt. Reilu kaksi kuukautta sitten olen viimeksi kirjoittanut, enkä silloinkaan ihmeemmin. Kiirettä on olevinaan ollut. Pikku-E aloitti päiväkodissa pääsiäisen jälkeen, ensin lyhyillä päivillä ja sitten jo pidemmillä. Pääsin itse työharjoitteluun huhtikuun lopulla ja ehdin olla harjoittelussa noin neljä viikkoa, kun pääsin töihin. Nyt teen täyttä päivää toimistotöitä ja siihen päälle myyn Tupperware-tuotteita. Enää ei meinaa päivässä tunnit riittää. Tupperware-työhön kuuluu olennaisena osana myynti- ja tiimikokouksia ja koulutuksia, jotka syövät aikaa. Toki kokoukset ja koulutukset kuten koko työkin perustuu vapaaehtoisuuten, mutta kyllähän siitä hyötyy, kun niissä käy.

Eilen sain ensimmäisen vaippatilauksenkin.. Kaverin lapselle surautan alkuun 5 taskuvaippaa, kankaatkin laitoin heti tilaukseen. Vaippojen ompeleminen ei onneksi ole työtä, vaan mieluisa harrastus. Samalla sain syyn tilata hiukan kangasta ja tarranauhaa omiinkin tarpeisiin. Olisi ihana kun ehtisi toteuttaa itseään enemmän, pitäisin mielelläni pientä kestoiluun ja vauvan/lasten vaatteisiin/tarvikkeisiin erikoistunutta kotipuotia, mutta meillä ei vielä ainakaan riitä neliöt eikä aika. Voisin kyllä ommella vaippoja tilaukseen ilman puotiakin. Suunnittelen harkkahousujen testikappaleen tekemistä. Pikku-E saa toimia koekaniinina. Ehkäpä niille olisi tarvetta lähipiirin kuivaksi opettelevilla..

Mies taikoi jostain meille pyörän istuimen ja päästiin sunnuntaina sitä testaamaan, ihana tunne pyöräillä ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kyllä oli kivaa. Tehtiin reilu tunnin lenkki koko perheellä ja hienosti meni. Toki kilometrejä olisi aikuisten kesken tullut huomattavasti enemmän, mutta kivaa oli näinkin. Saas nähdä kuinka käy, kun tänään oli tarkoitus myös mennä pyöräilemään koko perheellä, mutta lapset ovat ihan poikki. Voipi jäädä väliin jos eivät tuosta reipastu.

Nyt syöksyn syömään jotain, kun mieskin tuli töistä kotiin. Morjens.

~Tiitu

 

Ainiin. Pikku-E juoksee nykyään. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää yllinkyllin ja omaakin tahtoa on jo kovasti ilmoilla. Tästä tulee mielenkintoinen kesä. :)

Paapii-blogissa on kissamainen arvonta käynnissä, vielä tänään voi osallistua. Suosittelen!

~Tiitu

Meillä on pottakapina käynnissä. Hienoa tietysti että poika osaa nousta seisomaan ilman tukea, mutta nyt peppu ei pysy minuuttiakaan potassa ja näin ollen tulosta ei saada kuin vaippaan. Hammasharjalla saattaa saada hämättyä hetkellisesti, mutta ei sekään anna kuin minuutin tai pari istuma-aikaa ja poitsu tarvitsisi liki 5min että edes pissa tulisi. Nimim. Turhautunut äitee


Ensiaskeleet (Tittamari Marttinen)

Askel, askel, tupsahdus,
askel, kumoon kupsahdus.
Vauva ei jää aloilleen,
taas se nousee jaloilleen.

Askel, askel, pyllähdys,
kolmas askel - yllätys!
Harjoitus ei pahaa tee:
nythän vauva kävelee!

Askel hieno, askel oiva,
askel tiellä taituroiva.
Askel villi, askel vakaa
riemullisen hetken takaa.


Meillä kävellään!! Ei paljon, ei pitkälti, mutta silti. Pieniä matkoja, haparoiden ja varovaisesti, mutta tiedostaen ja ylpeänä.

~Tiitu

Heipsis. Keväisissä tunnelmissa sitä voisi kai hiukan päivittää kuulumisiaan. Meillä pikku-E on oppinut seisomaan ilman tukea ja nyt myös ottaa joitain askeleita ilman tukea. Seisomisen hoksaa itse ja tekee siitä ison numeron, naureskelee ja odottaa että häntä kehutaan. Askeleita ei pikku-E tajua ottavansa, vaan ne menevät vahingon piikkiin, vielä ei uskalla ottaa askeleita ilman tukea niin että tajuaisi. Odotan sitä naurun ja riemun suurta määrää kun lapsi vihdoin uskaltaa kävellä.

Pikku-E sai päivähoitopaikan 6.4. alkaen eli pääsiäisen jälkeen aloitetaan. Samassa rytäkässä neiti-A siirtyy pienten puolelta 3-4v osastolta isojen puolelle (välissä on henkilökunnan tilat ja johtajan toimisto) 4-5v osastolle isoveljensä seuraksi. Iso-E:hän siirtyykin sit syksyllä eskareille. Äitiä jännittää pikku-E:n päiväkotitaipaleen aloittaminen. Poika tuntuu olevan niin kovasti mamman poika, että jännittää miten pärjää erossa äidistä ja osana ryhmää, jossa ei todellakaan ole yhtä aikuista per lapsi. No me mennään tutustumaan ensimmäistä kertaa nyt keskiviikkona ja pikku-E pääsee samalla osallistumaan päiväkodin valokuvaukseen. Se mahtaakin olla pienelle rankka päivä.

Mun työrintamallani on varsin hiljaista joten näyttäisi siltä että voidaan pikku-E:n kanssa aloitella hissukseen päikyssä. Ajattelin että ensin käydään siellä vaan aamupalalla, sitten ollaan aamupäivä lounaaseen asti ja sen jälkeen nukutaan jo päiväunetkin päiväkodissa. Katsotaan nyt onnistuuko suunnitelman toteutus käytännössä, kun ei noista mun työkuvioistakaan tiedä. Turhauttavalta tuntuu etsiskellä työtä, mutta kai minä ja työ vielä joskus kohdataan, toivon mahdollisimman lyhyttä työttömyysjaksoa jo ihan taloudenkin kannalta.

Miksiköhän kevät on aina näin väsyttävää aikaa.. Voiko se oikeasti johtua lisääntyvästä valon määrästä vai onko se oikeesti vaan sitä että keväisin tulee aina kausi millon kerää itselleen hirveästi tekemistä tosi lyhyelle ajanjaksolle. Nytkin pitäisi yhtäaikaa etsiä ja hakea tehokkaasti töitä, kasata pikku-E:n päiväkotitavaroita ja nauttia viimeisistä kotihetkistä pikku-E:n kanssa. Sitten vielä ressaan töiden aloittamista (vaikkei töitä ole tiedossakaan) ja suren jo etukäteen kotona yksin olemista, kun kaikki lapset ovat hoidossa. Vähemmästäkin pimahtaisi. No yritän nauttia auringosta ja keskittyä yhteen hommaan kerrallaan.

Tällä viikolla meillä keskitytään synttärijärjestelyihin, Iso-E täyttää 6v! Ensin juhlitaan viikolla kera kavereiden ja sitten viikonloppuna suvun voimin.

Että tällaista tällä erää

~Tiitu